Meidän Talo
| Arvosana | Ei arvosteluja |
Meidän Talon energia- ja ympäristö -juttusarja evästää osallistumaan ilmastonmuutoksen torjuntatalkoisiin. Meidän Talossa on tietopaketti rakentamisen sudenkuoppien välttämiseksi, uusia unelmataloja ja vanhoja kunnostettuja, viihtyisän pihan teko-ohjeita, kodinkoneiden ja viihde-elektroniikan ideoita… Kotiaan laittavalle on sisustussarja ja lisäksi kipsikoulu, listakoulu, ja kivikoulu.
Muita samankaltaisia lehtiä
ViherPiha
Upeasti uudistunut ViherPiha on liimaselkäinen ja trendikäs. Lehdessä Suomen parhaat asiantuntijat neuvovat, kuinka kesäkukat, pensaat, puut ja kotikasvit saa kukkimaan. Taitavat pihaihmiset kertovat, kuinka he ovat rakentaneet unelmiensa puutarhan. ViherPiha antaa iloa ja virkistystä sillekin, joka vasta haaveilee omasta pihasta. Kerrostalon asukkaat ilahtuvat parveke- ja viherkasvijutuista. Lisää
Tee itse
Aiheina talo & puutarha, työkalut & materiaalit, uutuudet & työohjeet, keittiö & pesutilat, neuvot & vinkit. Kaikki työkohteemme ovat asiantuntijoiden suunnittelemia ja ammattilaisten rakentamia. Selkeät ja vaiheittaiset työohjeet, piirustukset ja ostoslistat auttavat sinuakin säästämään tekemällä itse Lisää
Osaava Kodinrakentaja
Kunnossa oleva koti tekee tyytyväiseksi. Osaava Kodinrakentaja on jokaisen kodin kunnosta ja viihtyisyydestä kiinnostuneen suomalaisen hyötylehti. Monipuoliset ja informatiiviset aihekokonaisuudet auttavat lukijaa oman kodin ja asumisen laadun ja arvon kehittämisessä ja ylläpitämisessä. Lukija saa jutuista parhaat vihjeet omiin remontti- ja korjaustarpeisiin, suunnitteluun ja sisustamise... Lisää
Glorian Koti
Glorian Koti on suuntaa näyttävä suomalainen laatuasumisen ja sisustamisen erikoislehti. Se esittelee Suomen persoonallisimmat kodit sekä kiehtovimmat puutarhat ja vapaa-ajan asunnot. Glorian Koti tutustuttaa lukijansa sisustamisen ajankohtaisiin uutuuksiin sekä asumisen tuleviin trendeihin. Lisää
Rakennuslehti
Rakennuslehti kertoo kaiken mitä kiinteistö- ja rakennusalan kanssa tekemisissä olevan tulee tietää. Rakentaminen, kiinteistöt, talotekniikka ja infra. Taustat, tilanteet, tulevaisuus ja haasteet koko alalle. Tilaajana saat käyttöösi myös sähköisen näköislehden ja yli 10 000 artikkelin lehtiarkiston. Lisää







Kirjoita arvostelu tuotteesta